Maailman suurimmat murheet

Täällä mä hypin seinille. Ei väsytä yhtään. Outoa, mä kun olen tähän aikaan jo yleensä unten mailla...  Noh, nyt koneet käy jotenki ylikierroksilla, kaikin tavoin. Rupesin äsken siivoamaan, joo, ihan tavallinen aika ruveta siistimään paikkoja klo 24.00. Tyhjensin astianpesukoneen, laitoin sellasen ison kipon kuivauskaappiin, siitä tippui vettä lattialle (paljon) ja sitten mä  melkein itkin. Turhauttaa. Siispä päätin istua alas ja juoda vähän teetä, jospa se vaikka vähän helpottais. Kupissa tällä hetkellä tuota Kissan päivät teetä, hyvältä se ainakin tuoksuu. 

Tässä sitä oon kironnut itseäni, miksi olin niin turhamainen että halusin ripsien pidennykset? Miksiii?! Kuvassa näkyvät ripset on omat. Ne olivat pitkät ja tummat. Ripsarillakin sai ihmeitä aikaan. Noh, minä viisas ihminen en kuunnellut kun mulle sanottiin että menee omat ripset pilalle pidennysten kanssa. Olihan ne pidennykset upeat! 

Siinä on kuva miltä ripset näyttävät nyt.Muutama pitkä sojo siellä vielä on, vaikka kuinka yritin liotella vaikka millä, eivät nuo suostuneet irrottamaan otettaan. Olikin pakko vähän sitten kynsisaksilla lyhentää noita sojoja etteivät olisi metriä pidempiä kuin omat säälittävät karvat. Nykyään ripset siis ovat ohuet ja lyhyet. Myöskin vaaleat. Ihan meinaa itku tulla kun katsoo peiliin. Ripsaria jos laittaa niin näkyvät edes vähän mutta aika säälittävän näköisiksi ovat raukat menneet. Noh, joskus turhamaisuudesta pitää kärsiä. Taisin oppia läksyn, kantapään kautta.

Noh, jospa huomenna olisi parempi päivä. Päivän ainoa valopilkku oli se, että käytiin kirjastossa ja kotiutin taas vinon pinon tiiliskiviä!. Jospa sitä vaikka menisi vielä sänkyyn lukemaan ja koittaisi nukkua...