maanantai 26. tammikuuta 2015

Sekalaisia kuulumisia

Kukkuu! Hengissä ollaan yhä, sitä mä vaan aattelin tulla kertomaan tänne. Aika menee niin nopeasti ja katoaa jonnekkin että aika harvoin sitä oikeasti kerkeää konetta aukaisemaan. Mutta... Tämä on nyt vähän sekava jorina postaus. 


Kuvassa on ihme, meidän makuuhuone siistinä. Voi kumpa se näyttäisikin aina tuolta. Tälläkin hetkellä lattia lainehtii vaatteista, ota siitä nyt selvää mitkä ovat puhtaita ja mitkä likaisa.. Ystäväni antoimulle siis Tammikuun haasteen ja homman ninmi oli se että pidetään kämppä siistinä. NNooooh... Asia on vähän niin ja näin, kyllähän mä koko ajan kuljetan tavaraa paikoilleen mutta joku sotkee. Kuka tunnustaa?


Miialle kuuluu hyvää. Neiti kasvaa kovasti ja niin kasvaa äänikin. Kauheaa älämölöä pitää nytkin tuossa leikkimatolla. Mokoma apinanpoikanen. Nykyään Miia nauraa ääneenkin jo. Soseita on hieman maisteltu myöskin,  neidin mielipide näihin on kuitenkin hyi yök. Ehkä ajan kanssa sitä innostutaan niistä. Miia on myöskin parantunut hyvin räkätaudista, ihan pieni rohina käy enää, räkää ei näy. Rohinakin tosin voi johtua maidosta onteloissa, sen verran kovalla paineella suihkuaa eväs.


Pikkuveljen tyttöystävä opiskelee parturiksi ja ah ihanuutta, kävin hiusten tehohoidossa opiskelijahintaan. Shampoo, maski, hoitoaine ja päähieronta, kyllä nautin kovasti. Hiuksetkin nauttivat, olivat niiiin pehmoiset!


Iltanapostelut ovat nykyään terveellisiä. Karkit ja sipsut ovat jääneet lauantaihin, yllättävän helposti. Painokin on ruvennut taas putoamaan. Jeei, kyllä tämä tästä!


Meillä on riittänyt sutinaa, ollaan nähty paljon ihmisiä, eilenkin käytiin Kotkassa kyläilemässä, koko päivähän siinä vierähti, oli aivan ihanaa nähdä team Karppaa! Olen myöskin onnistunut pelastamaan yhden ihmissuhteen (tai no molempiahan siinä tottakai tarvittiin) ja valtava kivi vierähti sydämeltä. Enhän mä olisi voinut elää ilman sitä yhtä urpoa!

Kaiken kaikkiaan meillä siis menee tosi hyvin, nautitaan elämästä ja sitä rataa!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Maailman ihanin muksu (ja toinenkin)

Eilen postilaatikosta kolahti Vauva-lehti. No enhän mä sitä eilen kerennyt selailemaan. Tänään kerkesin. Lehdessä oli juttu ensimmäisistä päivistä kotona ja mun oli ihan pakko tulla kirjottamaan vähän.

Ihan käsittämätöntä että meidän kotiin tulosta on jo yli 4kk. Mä olen synnyttänyt reilu 4kk sitten. Nooooou weeei, ei oo mahdollista. Jotenkin tuntuu vain niin käsittämättömältä. Musta tuntuu että kaikki on ollut tosi helppoa. Tai ehkä aika kultaa muistot. Ollaan kyllä siunattuja koska Miia on niin helppo vauva. Pitäisikö tässä vaiheessa koputtaa puuta? 


Miia on enimmäkseen iloinen ja tyytyväinen tapaus. Viihtyy hyvin sitterissä ja leikkimatolla. Neidillä on läjäpäin tosi hassuja ilmeitä, kuvassa yksi niistä.


Neiti viihtyy hetkiä myös mahallaan. Leluihin tartutaan tuossakin asennossa ja tottakai kaikki päätyy suuhun. Kuvassa Lilli Perhonen saa kyytiä, taisi hukkua kuolaan.


Tää on nyt se juttu, lelut nostetaan pään päälle!?  Onko kellään selitystä tälle? Kuvassa ollaan Ihanien Jennan ja Jooan kanssa kahvittelemassa ja vaunuilemassa. Onko mikään parempaa kuin viettää aikaa mammakaverin kanssa, mammakaveri ymmärtää, mammakaveri ei tuomitse.


Ja loppuun vielä kuva tulevista bestiksistä, täähän on siis sovittu juttu. Koska muksut ovat sukua toisilleen niin ollaan bestiksiä sitten. Jooahan on siis mun kummipoika, tuo suloinen ihana pieni poitsukka <3 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Nuhanenä

Nyt on kaikkein pahin tapahtunut. No se lapsi tuli kipeäksi. Eilen alkoi ihan kauhea yskä, kuulostaa niin pahalta! Oli todella kiukkuinenkin. Buranan jälkeen rauhoittui. Ihme kyllä nukuttiin yö melko hyvin, oli vaan aikamoiset possuäänet toisella nukkuessa. Räkää on niin valtavasti ja rohisee koko ajan, raukka parka. Tänään aamulla mies sitten varasi lääkäriajan Mehiläiseen.


Täytyy sanoa että oli aika suolaisen hintainen käynti mutta onneksi pienellä on hyvät vakuutukset! Ihmetystä ainakin mulle herätti se kuinka iloinen tyttö oli tutkittaessakin. Juttuakin riitti ihan kiitettävästi .


Käytiin hakemassa apteekista lääkärin määräämät jutut, eli antibiootit taltuttamaan tuo kauhea paksu räkä ja sitten tuollainen suihke otsan rupiin, on taas niin kauheassa kunnossa.  Vaikka noita kynsiä kuinka leikkaisi niin aina on joku terävä kulma millä ruvet revitään auki...


Voihan sukka. Lääkäriaika oli siis kello 9.40 ja nykyään olen aika huono aamuherääjä ja iskinkin sitten jalkaan vaan lähimmät sukat jotka löysin. Wuhuu. niissä onkin valtava reikä! Tämä on siis kaikkien mun nilkkasukkien kohrtalo, käytän ne puhki. 

lauantai 10. tammikuuta 2015

Kainalo kaveri

Miia nukkuu mun kainalossa. Alussa ajattelin että apua, mähän voin vahingossa vaikka kierähtää toisen päälle, mutta kun synnärillä kaikki meni niin hyvin, niin kotonakin viereen jäi. Musta on hassua että neuvolantäti oli ihan sitä mieltä että äkkiä opettamaan omaan sänkyyn. Musta on ihanaa kun toinen tuhisee vieressä.


 Ja helppoa, niin tavattoman helppoa. Yöt menevätkin oikein hyvin, on niin helppoja yösyötötkin, Miia herää, tissi suuhun ja molemmat jatkavat unia. Miia onkin aina nukkunut melko hyvin yönsä, muutaman kerran ollaan valvottu mahakipuja itkevän vauvan kanssa, mutta kerrat voi laskea kahden käden sormilla.

Multa kysyttiin että kuinkla muksu nukkuu yönsä ja ajattelimpa nyt kertoa.

Eli, meillä mennään nukkumaan yleensä n. klo 20-22. Yleensä mäkin sitten jään sänkyyn makoilemaan, (lue, pelaamaan puhelimella ja selaamaan somet ja blogit) mistä johtuen alkaa mullakin silmä luppaamaan melko aikaisin. Jos käy niin hyvä tuuriettä saan itseni levitoitua ylös sängystä niin että neiti ei herää, kestää tämä unipätkä n. 30-60 min. Yöllä herätään ehkä kerran, ( nykyuään en tosin ole siitä edes varma, vähän sumua nuo yöt) ja n. 05-06 herätään aamupalalle. Yleensä uni jatkuu siitä n. yhdeksään tai hyvällä tuurilla kymppiin (äiti saa juotua aamukahvit ja katsottua Kauniit ja Rohkeat rauhassa) jonka jälkeen heräillään iloisena uuteen päivään.


Miia on maailman iloisin herääjä. Siinä missä mä raahaudun pissalle ja kahvinkeittoon unisena ja äreänä, alkaa makkarista kuulua iloista kujerrusta neidin herättyä. Kun menee hakemaan muksua, saa aina iloisen hymyn ja paljon juttuja toiselta. Siitä se aamu sitten alkaa. Lähes poikkeuksetta ovat kaikki aamut tälläisiä. 

Sellainen se on se Miia, pieni iloinen apinanpoikanen. Ainiin, nyt on tosiaan opittu uusi kiva taito, kiljuminen... Tauotonta, korviavihlovaa ja Miiasta niin mahtavan hauskaa. No okei,jos ei päätä särje niin on se meistäkin hauskaa, mutta ei aina. Näin meillä siis.

perjantai 9. tammikuuta 2015

2014 (viimein)

Mun piti kirjoitella vuodesta 2014 jonkunlainen tiivistelmä. Huomasimpas vain selaavani kuvia hämmentyneenä, niin siis missä kuussa tää on tapatunut? Luovutin. Muutamat pääasiat siis vain;


 Alkuvuodesta tein siiskin raskaustestin joka kertoi että tulen olemaan syyskuussa erittäin raskas. Alkuvuodesta myös opiskeltiin kamaliin ylioppilaskirjoituksiin (kuolen häpeään jos sanaa ei kirjoiteta noin, olenhan mä sentään ylioppilas...) Alkuvuosi olikin todella stressaava, tulevaisuus hirvitti, sekä lapsi että opiskelut.


Ensimmäinen ultra oli mitä ihanin kokemus, siellä se kelluskeli se pieni. Voi juku, taisi tulla muutama kyynel ainakin minulla. Kerrottiin myös meidän vanhemmillemme raskaudesta. Uutinen otettiin paljon peremmin vastaan kuin ajattelimme.


Oli penkkarit, sain jopa sen lakin! Siitä en laita kuvaa koska olin niiiin raskaana ja järjettömän paksu ja turvonnut..


Tiistai aamuna 2.9 rupesi sitten tihkuttaa lapsivettä. Viimeinen mahakuva ennen kuin lähdettiin näyttäytymään sairaalaan... Voi luoja kuinka paksu sitä ollaan oikeasti oltu...


No eihän mua enää päästetty kotiin, sinne jäin kärsimään. Seuraavana aamuna kello 9.59 syntyi sitten meidän prinsessa. Järjettämän pieni on ollut hän. Vaikkei ollutkaan. Mjtta kuitenkin. 3.9 meidän elämämme muuttui kokonaan.


Ja tosiaan juu, muutimme myös Villen kanssa omaan ensimmäiseen asuntoon alkuvuodesta. Olenkin sitten sisustellut tätä innoissani ja lopputulos alkaakin ehkä jo olemaan mun näköiseni! Ei se silti tarkoita ettenkö voisi sisustaa enempää !

Yhteenvetona siis maailman paras ja karmein vuosi. Metetin ihmisiä jotka olivat mulle maailman tärkeimpiä. Totta puhuen mulla taitaa olla enää yksi ystävä, tai oikeastaan kaksi joihin on samanlaiset välit kuin ennen lasta. Kiitos heille, luulen kyllä että tiedätte keitä olette jos luette tämän <3 Sain toki myös uusia ystäviä! Kiitos heille ihan järjettömästi, olisin ihan hukassa ilman teitä mammakavereita <3 Kaikkein tärkein tuki on kuitenkin ollut mun oma äitini. Kapinoivasta teinistä tuli äiti joka osaa nyt katsoa omaa äitiään aivan uusin silmin. Meidän välit ovatkin muuttuneet todella paljon ja äiti on yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Kiitos äippä, rakastan sua <3 

Tämä vuosi tulee olemaan aivan mahtava. Ja kaikki seuraavat. Sellaista se vaan tekee se lapsi. Antaa joka päivä syytä hymyyn (ja joskus turhautumiseenkin ja itkuun. Ja epätoivoon) ja on vain niin ihana ja valloittava. Tämä on se mun juttu, rakastan olla äiti.