perjantai 20. lokakuuta 2017

Tämä on ollut epäilemättä mun elämäni raskain vuosi. Olen tehnyt paljon suuria valintoja, miettinyt, pohtinut ja käännellyt asioita.  Miettinyt mennyttä ja tulevaa. Ollut varma ja epävarma, kyseenalaistanut kaiken, kaikkein eniten itseni. Kuka minä olen, mitä minä haluan?  Olen oppinut paljon itsestäni ja tästä elämästä. Olen kovasti yrittänyt kerätä itsevarmuutta ja iskostaa päähäni, että elän tätä elämää myös itselleni. On ookoo olla terveessä määrin itsekäs ja sanoa ääneen mitä haluaa. Minä en ole täällä miellyttämässä ketään. Suurin tavoitteeni on saavuttaa mielenrauha, oppia rakastamaan itseään.






Ja hei, eihän se elämä nyt niin vakavaa ole jos siitä ei sellaista tee. Varsinkaan kun sulla on maailman ihanimmat ystävät ympärillä!


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Trust life

Otan mukaani nyt
eri naisen,
sinä rakastit musta tällaisen,
sulle palautan sormuksen,
ja lausun kiitoksen








Sadepäivät ovat saapuneet, muovailuvahasta ollaan väkerretty hevosillekkin sadevarusteita. Toivotaan aurinkoisia ilmoja ja kauniita syyspäiviä. 

suukkoja, kameli