Ihan käsittämätöntä että meidän kotiin tulosta on jo yli 4kk. Mä olen synnyttänyt reilu 4kk sitten. Nooooou weeei, ei oo mahdollista. Jotenkin tuntuu vain niin käsittämättömältä. Musta tuntuu että kaikki on ollut tosi helppoa. Tai ehkä aika kultaa muistot. Ollaan kyllä siunattuja koska Miia on niin helppo vauva. Pitäisikö tässä vaiheessa koputtaa puuta?
Miia on enimmäkseen iloinen ja tyytyväinen tapaus. Viihtyy hyvin sitterissä ja leikkimatolla. Neidillä on läjäpäin tosi hassuja ilmeitä, kuvassa yksi niistä.
Neiti viihtyy hetkiä myös mahallaan. Leluihin tartutaan tuossakin asennossa ja tottakai kaikki päätyy suuhun. Kuvassa Lilli Perhonen saa kyytiä, taisi hukkua kuolaan.
Tää on nyt se juttu, lelut nostetaan pään päälle!? Onko kellään selitystä tälle? Kuvassa ollaan Ihanien Jennan ja Jooan kanssa kahvittelemassa ja vaunuilemassa. Onko mikään parempaa kuin viettää aikaa mammakaverin kanssa, mammakaveri ymmärtää, mammakaveri ei tuomitse.
Ja loppuun vielä kuva tulevista bestiksistä, täähän on siis sovittu juttu. Koska muksut ovat sukua toisilleen niin ollaan bestiksiä sitten. Jooahan on siis mun kummipoika, tuo suloinen ihana pieni poitsukka <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti