torstai 8. toukokuuta 2014

Yleistä väsymystä

Maailma osaa olla kylmä ja paha paikka, viimeiset kaks päivää olen vaan maannut sängyssä, tänään sain sen verran aikaseks että ajattelin kirjottaa blogii pitkästä aikaa! Käytiin tänään siis kasvukontrollissa ja saatiin varmistus että rinsessahan se siellä ompi! Kaiki muu oli taas kunnossa paitsi ne reisiluut.. Oli vieläki lyhyenpuoleiset.. No, mahdollista on että tyttö on persjalkainen kuten äitinsä ja mummonsa ja tätinsä, raukkaparka!

Tässä muutama uusi kuva pienestä. Saatiin nätti sivuprofiilikuva toisesta. Myös 4D kuva oli todella hyvälaatuinen. Saatiin myös varmuus että pienellä ei ole ainakaan näkyvää huulihalkiota, isälläni kun sellainen on. Toivotaan vaan ettei kitalaessa sitten ole ongelmia! On hyvä että saatiin paljon kuvia koska molemmat mummot haluavat myös kuvan pikkuisesta, varsinkin tuo minun äitini. Oli kovasti innoissaan kun  laitoin aamulla viestiä että on tyttö!


Yllätys yllätys, mansikka on vieläkin se mun juttu. Jugurtin täytyy olla mansikkaa samoin jäätelön ja mehun. Pikkuveljeä nauratti kovasti kun joskus soiteltiin ja kerroin vetäväni rahkaa suoraan puolen kilon purkista lusikalla. Rahka oli mansikan makuista, totta kai! 


Tässä yhden päivän pakko saada ostokset. Teki kauheasti mieltä suklaata ja omenaa. Hassua sinänsä omenat on jo syöty, suklaasta on melkein puolet vielä jäljellä! Muutenkin on tehnyt mieli kaikkea terveellistä ja olenkin napsinut mm. viinirypäleitä ja minitomaatteja paljon! Karkkia yllättävän vähän!


Tässä tiistain saalis kirjastosta! Ai että oli ihanaa, olisi ollut vaikka millä mitalla lisää kirjoja jotka tahtoisin lukea mutta näidenkin kanssa piti jo pyytää Villeä avuksi... Noista on kaksi jo luettu ja Häivähdys on puolessa välissä! Kirjakooma on paras kooma <3


Voi että, oli niin ihana tämä kuva että pakko laittaa tänne! Diskotoukka on siis neiti diskotoukka ja luultavasti tuleva isi joutuu vielä tämän kaltaisiin tilanteisiin. Uskon että isi hoitaa ne aivan mainiosti! <3 
Kiitän ja kuittaan, diskotoukka lähettää paljon terveisiä kaikille!

1 kommentti:

  1. Ihania on kyllä nuo kuvat diskotoukasta <3 Ja ihuna postaus muutenkin :-) Miunkii pitäis viritellä mun blogi käyntiin :P

    Ja mitä tuohon vikaan kuvaan ja tilanteeseen tulee, Villen tuntien tilanne hoidetaan tyylillä! Todellisella tyylillä! <3 ;D

    VastaaPoista