Jotain uutta ja jotain vanhaa

Voi ettien että, niin paljon on tapahtunut niin pienessä ajassa. Ensimmäisen kuvan otto hetkestä on kulunut jo melkein kaksi vuotta. Iida lukion eka tai tokaluokkalainen. Tuolloin kirjoitukset olivat vasta kaukainen kauhu. Tuolloin elin "angstivaihetta" ja jokainen päivä oli taistelu. Olin lapsi vielä, mukamas jo iso tyttö ja aikuinen. Voi pikku-Iidaa mä ajattelen nyt kun katson tuota kuvaa. 

Tässä olen mä tällä hetkellä. Hormoonit, nuo ihanat raskaushormoonit päättivät että musta tulee kikkarapää. Afro on kiva ja sillä lailla! Tällä hetkellä mun pitäisi olla jo aikuinen. Toisinaan mä mietin että tuliko tämä liian äkkiä, olenko mä valmis tälläiseen. Niin paljon vastuuta niin nuorena. Muut mun ikäset on siinä biletysvaiheessa, jee jee viinaa viinaa. Toisinaan mä siis todellakin tunnen itseni ulkopuoliseks. Ehkä se on täysin normaalia. Mun elämäntilanne on tosi erilainen kun kenenkään mun kaverin. Se tekee musta tosi yksinäisen.

Ja tosiaan, olen ylioppilas! Jippii. Hurjaa, kolmen vuoden tuska on oikeasti ohi. Tottakai jään kaipaamaan sitä ja ystäviä joita sain lukiossa. Mukaan mahtui myös paljon paskaa ja epäröintiä. Kyyneliä verta ja hikeä se tarvitsi, varsinkin niitä kyyneliä, mutta se on nyt ohi!

Tuntuu jotenkin todella haikealta tajuta että oikeasti yksi luku mun elämässäni on ohi. Aika jota mä en saa koskaan takaisin. On asioita joita en edes tahdo takaisin mutta on myös asioita joita kaipaan aivan mielettömästi. Noh, mä olen itse polkuni valinnut. En todellakaan kadu sitä vaikka joskus pelottaakin todella paljon. Tämä on jotain mistä en voi enää perääntyä. Diskotoukka kuitenkin aina havahduttaa mut näistä mietteistä muistuttamalla olemassa olostaan. Silloin ei voi tehdä muuta kuin olla onnellinen. Mun sisälläni kasvaa ihme, mun ja Villen pieni, enkä vaihtais tätä mihinkään !