tiistai 22. syyskuuta 2015

Miia 1v

Tapani mukaan päivittelen juttusia taas hieman.... myöhässä. Meillähän siis juhlittiin pikku neitiä jo 3.9 mutta jostain syystä saan vasta nyt aikaiseksi jakaa juhlapäivän teidän kanssanne! 


Tarjottavina meillä oli kakkua (minun ja Nooran taidonnäyte) kahta erilaista suolaista piirakkaa, cake popseja ja vaahtiksia, juustonaksuja, sekä pienemmille vieraille vesimeloonia, pensasmustikoita ja mansikoita. Olen ylpeä itsestäni koska väsättiin kaikki itse. Tuhannesti kiitos vielä maailman ihanimmalle Nooralle joka oli mukana leipomassa, panikoimassa ja ideoimassa!



Siinä viellä kuvaa perkeleistä nimeltään kakkutikkarit. Meinasi jo tulla noiden kanssa epätoivo kun eivät meinanneet pysyä tikuissaan, mutta onneksi mulla on aika fiksu (rakennus)mies joka osasi ehdottaa vaahtokarkkeja tukirakenteeksi. Olivat kyllä niin söpösiä nuo kakkutikkarit, että olivat kaiken sen vaivan arvoisia!


Siinä päivänsankari ryöstösaaliinsa kera! Aika röyhkeästi oli vienyt kummin kädestä ja kirmannut karkuun. Herkkusia syötiin siis aikalailla, mutta kerran vuodessahan ne synttärit vain ovat!




Kuvassa väsynyt päivänsankari. Oli kyllä kivat juhlat ja lahjaksi saatiin mm. peitto ja tyyny muumipussilakanoilla, leegoja, lahjakortti lelukauppaan ja lupaus haalarista ja kengistä. Nekin on tosin jo ostettu, niistä lisää myöhemmin.

Kiitos vielä kuvista Elinalle! 

Harmittaa vähän että postaus tulee näin myöhässä ja on vain pintaraapaisu.  Muita kuulumisia yritän postailla mahdollisimman pian! En tosin lupaa mitään ;)