perjantai 17. huhtikuuta 2015

Uneton kaveri

Mikä siinä on kun vauva ei nuku? Tuollaisen palleronhan pitäisnukkua monta monta monta tuntia päivässä. Meillä ollaan helisemässä (taas jälleen kerran) tuon pikkuneidin unettomuuden kanssa. Päikkärit,mitä ne on. Hätäseen Miia nukkuu sen vartin tai puoli tuntia kerrallaan. Eilen nukkuin tunnin, ah autuutta. Yö unet... Ei väsytä. Toissayönä uni tuli puoli kahdelta. Eilen taisteltiin puoleen yöhön. Se on varmaan neuvolaan soitettava ja kysyttävä neuvoa. Ei meinaa äitin pää jaksaa tätä päätöntä menoa ilman taukoja.



Maailma kun on liian jännittävä paikka nukkumiseen. Niin paljon kaikkea ihmeellsita tutkittavaa ja maisteltavaa.


Ihmettelen sitä että vaikka päiväunet ovatkin säälittäviä mininokosia niin silti riittää energiaa vaikka mihin. Eikä neiti ole ollenkaan kärttyinen, päinvastoin. Iloisempaa yksilöä saa hakea. Ja siitä olen kiitollinen!


Hehheehhee ei väsytä terveisin Miia. Laitoin siis eilen päiväunille. Kaveri nukahti tissille ja oli umpiunessa mutta heti kun laskin sänkyynsä niin ding, ei enää yhtään väsyttänyt. Ja tiedän että ulkona nukkuisi todella hyvin (luultavasti) mutta kun minä olen niin väsynyt että en millään jaksaisi sitä rumbaa. Pakko se vaan on lähteä ulos. On se vaan niin ankeaa yksin.


Eilen havahduin siihen että iltasiivouksen yhteydessä olin kuljettanut Miian kirjaa koko ajan kädessä. Ai väsynyt vai? Nope.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kops kops ja kops

Meininki meillä on se että minun pieni vauvani on oppinut nousemaan pystyyn tukea vasten. Järkyttävää, yhtenä yönä kaveri vaan nousi pinnasängyn laitaa vasten keikkumaan. Siitä lähtien meno on ollut kova. Muutaman kerran päivässä kuuluu aina kops ja byää kun äiti eiole tarpeeksi nopea.  Olenkin alkanut miettiä sitä konttauskypärää, niin hölmön näköinen laitos kun se onkin. Ikäväähän se on kuunnella toisen itkua. Toisaalta, eipä ole meilläkään sellaisia ollut ja ihan tervejärkisiä (köhköh) ja hyviä ihmisiä tuli meistäkin.


Seisomaan nousemisen oppiminen on vaikeuttanut yöunille menoa. Yhdessä välissä meni jo niin hyvin. Nyt nukkumaanmeno on parhaimmillan yli tunnin pituinen taistelu, onneksi ollaan miehen kanssa nukutettu vähän vuoronperään Miia nyt, ei jää ainoastaan minun kontolleni sen huudon kuunteleminen. Muutenkin yöt ovat yhtä hulinaa. Parhaimmillaan neiti herää kolmen aikoihin syömään ja päättääkin, että nyt ei enää väsytä. Omassa sängyssä karjutaan pää punaisena ja meidän vieressä revitään riuhdotaan, potkitaan, läpsytetään ja möngitään. Mies saa herkästi migreenin jos nukkuu huonosti ja olenkin yrittänyt yöt hoitaa sillälailla että mies saisi nukuttua että jaksaa mennä töihin.


Täältä siis löytyy yksi uupunut äiti joka kahvin voimalla nykii itsensä ylös aamuisin. Ehkä tämä tästä helpottaa, joskus, jooko?