keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pissaa

Huhhuh tätä hulinaa. Miia on jo niin iso tyttö että en kestä. Toissa päivänä neitokainen tajusi että olohuoneen ulkopuolellakin on elämää ja hän pääsee sinne aivan itse. Onneksi saatiin nyt otettua pois miehen pelikonsolit tuosta telkkaritasosta, se on siis mallia ikea ja kaikki on lattian tasossa olevissa kolosissa. Arvatkaapa vain kuinka houkuttelevaa se oli.   


Ollaan vaihdettu nyt housuvaippoihin. Mulla vaan meinaa mennä hermo niihin, aina on pissat yli vaipan ja tänään meillä onkin nyt testissä kestovaipat. Vähän jänskättää. Mies saa tuoda kyllä tarra vaippoja kun tulee töistä. Tämä pissaralli on ollut älytön. Aamulla Miian sängystä löytyi iloinen vauva ja valtava pissaläntti. Toissa yönä pissa länttejä oli kaksi, meidän sängyssämme. Ainiin, kyllähän se vaippa taisi päästää pissat läpi myöskin kun Miia oli kummitätsyn sylissä. Pissaa kaikkialla!


Siellä se vauhtimimmi menee. Tätä tämä on nyt ollut! Kaikki ne jotka odottavat innoissaan että voi kumpa se mussukka jo lähtisi liikkeelle, pikku vinkki, nauti kun voit viellä istua rauhassa.


Ah tänään on taas lenkki päivä! Ollaan ihanan Nooran kanssa sovittu että käydään kerran viikossa vähintään lenkillä. Eilen käytiin aamulenkillä Miian kanssa ja tänään mennään ihan kahdestaan. Kuvassa mulla on päällä Nooran ihana urheilutakki, suunnitelmissa olisi ostaa itselleenkin jotkut ihanat lenkkivaatteet. Jospa sitä sitten tulisi lähdettyä ulos ihan vaan senkin takia koska ne on niin ihanat ne vaatteet. Haaveilen myös uusista lenkkareista! Jostain törkeän kirkkaan värisistä ja kuosisista!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Yö hulinoita

Kukkuu, pitkästä aikaa kerkesin koneelle. Tässähän on vaikka kuinka paljon juttuja kerrottavana! Viime viikonloppuna käytiin Kuopiossa miehen siskon luona, Elina on myös Miian kummi, crazy-kummiksi itsensä ristinyt. Miialla on kyllä maailman parhaat kummit! Matka meni hyvin ja yllätuyksekseni neiti nukkui melkein kokonaan matkat! Oli ihanaa käydä moikkaamassa Elinaa!


Maanantaina oli päivä joja tuli aika yllättäen. Mullahan oli synttärit, täytin siis 20. Järkyttävää, vastahan täytin 18! Maanantaina saatiin myös hyllyt seinään! Olin niin onnellinen! Huomaa kyllä että on aikuinen kun synttäripäiväkin oli vain päivä muiden joukossa! Siivosin koko kämpän ja pesin pyykkiä. Illalla tulivat mun porukat käymään. Myöhemmin Suski ja Samppa. Oli ihana nähdä heitäkin pitkästä aikaa! 


Sain mieheltä synttärilahjaksi kahdet tossukat ja lahjakortin henkkaan. Ollaan nyt vähän samiksia Miian kanssa valkoisissa tossukoissa! Miia tosin ei jaa äiskän rakkautta noihin kenkiin vaan potkii ne aina pois jaloista.


Sitten sitten. Miia on oppinut uuden taidon, kierimisen ja ryömimisen. Äiti on ylpeä, tottakai, mutta uniin tämä on vaikuttanut todella paljon. Viime päivinä varsinkin. Koskaan ei olla nukuttu yhtä huonosti. Alla olevassa kuvassa ollaan käymässä päikyille. Tai no... Miia kierii ja pyörii ja ryömii ja ja... Vauhti ei pysähtyisi ollenkaan. Olenkin ratkaissut asian nukuttamalla tytön vaunuihin, nuo matkarattaat kun ovat sisällä.


Ihana Miia, eilen aina kun otettiin kuvaa niin neiti nauroi ääneen. Iloinen pikkutyyppi. En tosin voi käsittää miten neiti on noin iloinen niin pienillä ja huonoilla unilla!


Huhhuh... Alla erittäin freesi aamunaama erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Viime yö oli kamalin tähän asti. Heräilin koko ajan kun Miia pyöri paikasta toiseen. Neljältä neiti päätti että hei nyt herätään ja jutellaan. Mua siis potkittiin, läpsittiin ja mätkittiin koko yö. Myös imetys alkaa kiristää mun hermoa, se on nykyään niin hankalaa kun ei maltettaisi keskittyä. Pureminenkaan ei ole kivaa. Huomenna on onneksi neuvola, täytyy kysellä unikoulu  juttuja ja noita ruokajuttuja.


Onneksi on kahvia. Kiitos kahvi, mitä tekisinkään ilman sinua!

Terveisin erittäin väsynyt äitieläin