keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Jouluja part 2

Noniin,hetki siinä menikin että pääsin koneelle kirjoittelemaan. Tällälailla hieman myöhässä kertomus meidän joulusta.  
Äiskän joulupuu, tai oikeastaan sisäpuu, nyt vaan joulukoristeissa. 

Jouluaaton vietimme mun porukoillani. Ensin kotona heräiltiin rauhassa ja katsoin Kauniit ja Rohkeat ( tosi joulusta hei) ja sitten lähdettiin Korialle. Oli aivan ihana päivä, Miiakin oli kiltisti. Syötiin, avattiin lahjat ja oltiin vain. Juotiin yhdet lasit valkoviiniä ja tehtiin joulutorttuja.

Kaunis kuva joulukuusesta, oikeastaan jollain tavalla aika kivakin. 

 Käytiin myös minun vaarillani jolla olikin melkein kaikki iskän sisarukset. Pelattiin erä skippoa ja lähdettiin kotiin. Suski ja Samppa tulivat myös käymään illalla.  Meillä tosin oli Miian kanssa ollut rankka päivä eikä meistä ollut seuraa pitämään ja menimmekin nukkumaan aika ajoissa. Siinä oli meidän aattomme.

Isi on paras kun isi lennättää, irtosi kamerallekkin iloisia hymyjä! Kuvan on ottanut Elina .

Joulupäivänä menimme sitten miehen porukoille. Siellä syötiin ja oltiin vain. Skypetettiin myöskin eräälle perheenjäsenelle joka ei valitettavasti ollut suomessa jouluna.

Voihan vesipeto!
 Mikä parasta, päästiin paljuilemaan. Miia tykkäsi kovin ja Elina otti ihania kuvia meistä polskuttelemassa. Päivä oli taas pitkä ja rankka ja käväistiin Suskilla ja Sampalla illalla mutta taas aika nopeasti tuli väsy ja lähdettiin kotiin nukkumaan.


Tämän vuoden koonti tulee ensivuoden puolella, nyt en jaksa ruveta etsimään kuvia. Tällä kauniilla kuvalla toivotamme Hyvää Uuttavuotta. Takana melkoinen vuosi, toivotaan että seuraava on joiltain osin parempi.

1 kommentti:

  1. Eikä millanen toi alin kuva on! =D Kuolemme täällä nauruun!! =D

    VastaaPoista