torstai 20. marraskuuta 2014

Kauhea karkkihimo

Eilen se iski täydellä voimalla. Karkkihimo. Onneksi oli jo ilta ja oltiin käyty jo Myttysen kanssa ulkoilemassa. Se oli kamalaa. En muista millon viimeksi olisin ollu noin kärttynen. Tosin mielentila oli eilen illalla muutenkin aika huono. Itku vaani koko ajan, kaikki meinasi tuoda sen esiin. Kai se johtui siitä, että tajusin kuinka yksinäinen olen. Ei tullut sinällään minulle yllätyksenä tuo,silti se hieman säväytti kun asiaa alkoi oikein miettimään. Yritinkin perustella itselleni, että koska on näin paska fiilis, kai mulla on oikeus käydä ostamassa karkkia. Onneksi olin liian laiska lähtemään kotoota!

Ai niin, fiiliksiä ei helpottanut se että onnistuin värjäämään kaikki valkoiset pyyhkeet vaaleansinisiksi. Jeah, miksei vaikka vaaleanpunaisiksi. Myttystäkin kiukuttu eilen rankasti. Nukkua ei viunut ilman mua. Tississäroikuttiin koko ajan. Eiliset fiilikset voi siis tiivistää yhteen kuvaan;


Näihin kuviin näihin tunnelmiin. Nyt täytynee mennä jumppailemaan, puhelimeni muistutti ystävällisesti juuri laiskuudestani. 

1 kommentti:

  1. Sulla onneksi laiskuus voitti karkkihimon. Mä en oo koskaan laiska, sillon kun pitää karkkia lähtee ostamaan. Googletin just karkkihimon, että onko kellään samanlaista ongelmaa. ;) Niin eksyin tänne blogiisi

    VastaaPoista